Crack me up.
11.8.2021

Pet­tä­väl­lä jäällä

Julkaistu Sie­lun­pei­li-lehdessä 4-2021

Minulla on jo vuosia ollut sekä psoriasis että punajäkälä, mutta vasta äskettäin aloin kiinnostua syistä oireideni taustalla. Au­toim­muu­ni­sai­rau­det ovat pohjimmiltaan seurausta siitä, että keho menee äärimmilleen pyrkimyksessään suojella asujaansa. Kehon tarkoitus on siis mitä parhain, mutta kaikessa epäluuloisuudessaan se vetää hommansa niin överiksi, että se ryhtyy lopulta hyökkäämään itse itseään vastaan.


Ihoni vuoroin hilseilee, vuoroin puskee näppylää tulipunaisena hehkuen, ja huonompina päivinä kaikkea tätä yhtä aikaa. Iho on paitsi ihmisen suurin elin, myös uloin suojakerros meidän ja muun maailman välissä. On siis melko helppoa päätellä, että systeemini yrittää suojella minua ulkomaailman vaikutukselta. Se haluaa pitää minut turvassa. Ja siksi minun tulee kiitellä viisasta, rakasta ja kaunista kehoani sen jalosta pyrkimyksestä sen sijaan, että tuskittelisin sitä, kuinka kutittaa ja kirvelee ja kuinka kamalalta ihon oirehtiminen saakaan minut jälleen kerran näyttämään.


Meditoidessani pystyn arkihälinää paremmin rentoutumaan ja kuulemaan mitä keho minulta pyytää. Vaikka oireeni eivät ole vielä kadonneet, tunnen joka solullani olevani oikeilla jäljillä. Tiedän syvällä sisimmässäni ihan varmaksi sen, että kehoni on aina minun puolellani; se ei halua vahingoittaa minua eikä se tee mitään minun kiusakseni. Päinvastoin, se yrittää välittää minulle jonkin tärkeän viestin.


Korona-aika on ollut omiaan tuomaan niin minun kuin monen muunkin perusturvallisuuden tunteessa kenties kauankin piileskelleet hiusmurtumat näkyviksi. Se on saanut meidät kutistumaan niin pieniksi, että ulkoiset vaarat tuntuvat paljon uhkaavammilta kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Silloin keho rientää urheana apuun ja autoimmuunireaktiot pahenevat samassa suhteessa kasvavan stressin myötä. Ja vaikka tällä hetkellä kuinka kiroaisimme tilannettamme, pitkässä juoksussa tämä on edistysaskel, sillä emme voi käsitellä mitään sellaista, mistä emme ole tietoisia. Samoin se, mikä nyt nousee pintaan, on valmis tulemaan käsitellyksi ja sen myötä poistumaan kokonaan.


Siksi viisas kehoni tekee parhaansa minun puolestani ja oikein tyrkyttää käteeni ratkaisun avaimia. Viimeisen puolentoista vuoden aikana perusturvaani on totisesti järkytetty. Olen menettänyt toimitilani ja sen myötä valtaosan tuloistani. Vielä paljon pahempaa on kuitenkin ollut puolisoni vakava sairaus ja hirveä pelko hänen henkensä ja terveytensä puolesta. Ei olekaan ihme, että nyt kun pahin on ohi, tunnen oloni täysin voimattomaksi ja heikoksi. Nämä perusturvallisuuden tunnettani horjuttaneet uhkat ovat rusikoineet juurichakraani, ja minun ei auta muu kuin antaa itselleni hellää hoivaa siihen saakka, kunnes voimani ovat palautuneet. Samalla voin antaa perusturvaani heikentäneille juurisyille luvan nousta tietoisuuteeni.


Se onnistuu parhaiten yhteistoiminnassa uskollisimman liittolaiseni, kehon, kanssa. Minun tehtäväni on kysyä vuorostani siltä, mitä se haluaa ja tarvitsee voidakseen mahdollisimman hyvin. Ymmärrän saavuttaneeni sen portaan, että haluan olla hyvä itselleni, mutta osaanko minä?


Uskallanko heittäytyä vapaaseen pudotukseen vain kuunnellen ja kokeillen, hitaasti oppien ja oivaltaen? Olla kärsivällinen kanssakulkija omalle itselleni ja kohdata itseni yhä uudestaan ja uudestaan suurella myötätunnolla ja lempeydellä. Viritellä vähitellen omaa särähtelevää vastaanotintani entistä herkemmäksi. Unohtaa sana pitäisi ja korvata se vaikkapa tunnen tarvetta -ilmaisulla. Minkälaiseen tekemiseen tai ei-tekemiseen tunnen nyt tarvetta?


Sinun ei tarvitse nähdä koko portaikkoa,
kunhan vain otat ensimmäisen askeleen.

-Martin Luther King, Jr.


Tänä aamuna kesken me­di­taa­tio­har­joi­tuk­sen minulle annettiin selkeä kuva avantouinnista. Makustelin ajatusta tovin ja se alkoi tuntua hyvältä ja oikealta. Kaiken tämän jälkeen tarvitsen ennen kaikkea kannatelluksi tulemisen kokemuksia, ja vedessä se tapahtuu ihan konkreettisesti. Juuri nyt en jaksa kannatella muita, sillä olen sisältä tyhjä. Mutta täytyn kyllä. Sitä pikemmin, mitä vakavammin otan kehoni viestistä vaarin. Se sanoo että pidä huolta itsestäsi nyt. Ja tällä kertaa minä tottelen.


Tällä loputtomalla luottamusmatkalla

ei kulje kukaan toinen


Hiljaista näillä reiteillä on

ja horjumattomaan on sokean varattava


Niin kuin jokaisella taipaleella

joka ihon alla tehdään


Kesken - Elina Salminen

%20Merja_Nuora_talvi_19-me.jpg

Merja Nuora

A9_07158-Edit%202-me.jpg

Yh­teys­tie­dot

Merja

040 867 4808

info@merjanuora.com

Merja Nuora Coaching

Huom! Uusi toimitila:


Wivi Lönnin katu 7 A 1

40100 Jyväskylä

(Katso Google Maps)


Aukioloajat sopimuksen mukaan

Puhelinpäivystys maanantaisin klo 10-12

© Merja Nuora Coaching. Kaikki oikeudet pidätetään.