Kun pöytä on huolellisesti puhdistettu vanhoista energioista ja oppi on otettu vastaan viime vuoden tapahtumista, seuraa kutkuttavan jännittävä vaihe, uuden luominen. Oikeastaan voisi puhua kanssaluomisesta, sillä niinhän tuo prosessi menee – luomme itse omaa tulevaisuuttamme yhdessä korkeamman voiman kanssa. Osa elämämme tapahtumista on tähtiin kirjoitettu, mutta moneen asiaan voimme itse vaikuttaa.

Meidän osuutemme tuossa luomistapahtumassa hoituu tunteiden kautta, ja kun muistamme että ajatuksemme, jotka voimme itse valita, saavat aikaan tunteemme, homman kulku alkaa hahmottua. Keskity ajattelemaan sitä (ja vain sitä), mitä haluat elämääsi kutsua, ja kääntäen: älä ajattele sitä, minkä et halua manifestoituvan elämääsi.

 Jollet ole ihan varma siitä, mitä haluaisit jos tohtisit tahtoa, kysy itseltäsi ja vastaa kirjallisesti seuraaviin kysymyksiin: mitä toivoisin itselleni, jos uskoisin ansaitsevani vain parasta? Mitä haluaisin, jos ihan kaikki olisi mahdollista? Mikä minut saa liekkeihin? Milloin tunnen olevani vahvimmin elossa? Mitä sellaista voisin sallia itselleni, josta en ole ennen edes uskaltanut haaveilla? Minkälaisessa ympäristössä sieluni lepää? Mitä haluan pitää ja vahvistaa elämässäni? Missä ja kenen kanssa haluan sitä elää? Mitä tehden?

 Keskity tuntemaan sitä tunnetta, mikä Sinulla on kun haaveesi on toteutunut. What a feeling! =) Ole siinä tunteessa. Hehkuttele, hillu, hypi, pompi, hymyile, iloitse, riemuitse ja kiitä. Tunne syvää kiitollisuuden tunnetta ja ymmärrä, kuinka valtavan siunattu olet, että vielä tämäkin hyvä Sinun elämääsi tuli.

 Tunteminen on se ehdottoman tärkeä avain, joka päästää hyvän henkimaailman sisään kohtalosi ovesta, joten tätä vaihetta ei voi kylliksi painottaa. Kun todella tunnet maljasi olevan ylitsevuotavainen, energian vetovoiman laki huolehtii lopusta ja vedät magneetin tavoin puoleesi runsautta, ystävyyttä, rakkautta ja kaikkea sitä hyvää, minkä olemassaolosta olet jo nyt niin kovin kiitollinen <3

 Anna sitten konkreettinen hahmo toiveillesi; tee aarrekartta. Ennen kuin aloitat, anna mieleesi nousta väri, joka tukee unelmiesi toteuttamista. Osta juuri sen värinen kartonki ja käytä sitä aarrekarttasi pohjana. Sinä päätät, kuinka suuren kartan haluat tehdä. Inspiroidu niistä lehdistä, joita olet varannut leikeltäviksi tähän tarkoitukseen. Saatat havahtua huomaamaan jonkin toiveesi, joka on vielä lymyillyt pinnan alla. Anna sen nousta esiin ja tervehdi sitä kuin vanhaa ystävää, kehottaen sitä käymään peremmälle.

 Liitä karttaasi vain sellaisia kuvia ja tekstejä, joista Sinulle tulee hyvä, vahva ja onnellinen olo. Älä järkeile! Syyllistävät kehotukset tyyliin ”liiku ja laihdu” kannattaa jättää pois ja suosia mieluummin hyviä adjektiiveja (kaunis, voimakas, viisas, kärsivällinen jne) sekä väitelauseita. Erityisesti ”Minä olen ….” -alkuiset ovat tehokkaita! Mitä Sinä olet, kun olet aidosti Sinä? Luojan luoma, omine erityispiirteinesi aivan täydellinen ihmisolento.

 Lopuksi katso aikaansaannostasi ja käytä taas omaa tunnetilaasi mittarina. Mikäli aarrekartta selkeästi kohottaa vä­räh­te­ly­taa­juut­ta­si, se on onnistunut ja hyvä sellaisenaan. Mikäli ei, muokkaa sitä kunnes tunnet täyttyväsi ilolla, valolla ja rakkaudella sitä katsellessasi. Voit myös muokata sitä matkan varrella, jos on tarpeen.

 Laita aarrekarttasi näkyvälle paikalle ja anna sen vaikuttaa itseesi energeettisesti aina ohikulkiessasi. Pysähdy myös tietoisesti katselemaan sitä useita kertoja päivässä, kiitollisuutta tuntien. Kiitä itseäsi; Sinun oma pieni osuutesi tulevan luomistyössä on nyt tehty. Jätä loppu korkeampaan käteen ja tiedä, että Maailmankaikkeus haluaa Sinulle juuri niin paljon hyvää, kuin itse olet itsellesi valmis sallimaan. Sallithan paljon? Ota vastaan ja kiitä vielä kerran.

Aarrekartan tekeminen on jo kauan ollut itselleni tuttu ja rakas siirtymäriitti uuteen vuoteen. Kun uskot aarrekarttaan, se toimii. Lisää karttaasi päivämäärä, jotta voit seurata miten manifestointi etenee. Muista, että asiat tapahtuvat aina oikeaan aikaan, oikealla tavalla, oikeiden ihmisten kanssa. Kiirettä ei ole. Onnellista Uutta Vuotta juuri Sinulle!

Luovuus vaatii rohkeutta päästää irti varmuudesta.
 -Erich Fromm