beautiful-beauty-carefree-1458318-me.jpg

Jatkokurssi

Jatkokurssilla syvennetään niitä taitoja, joita peruskurssilla on omaksuttu ja joita on edelleen jalostettu kehityspiiriin osallistumisen kautta.


Psyykkisen tason harjoittelua jatketaan, mutta pääpaino on kuitenkin mediaalisen tason harjoituksissa. Mediaalisella tasolla kanavoidaan henkimaailman energiaa välittämällä viestejä tuonpuoleisesta mm. sanoin ja kuvin sekä tekemällä healing-harjoituksia joko pareittain tai ryhmässä.


Kurssilla tarvittavat perustiedot Sinulla ovatkin jo hyvin hallinnassa, joten jatkokurssilla keskitymme spesifimmän osaamisen hiomiseen sekä teorian että harjoitusten avulla. Tahti on aiempia vaiheita leppoisampi, joten aikaa jää myös kiinnostaville keskusteluille ja eteenpäin vieville oivalluksille. 


Jatkokurssille osallistumisen edellytys on peruskurssin käyminen ja vähintään vuoden kestänyt kehityspiiritoimintaan osallistuminen. Suositeltavaa olisi vielä lukea peruskurssilla opitut asiat kurssikansiosta läpi ennen jatkokurssin alkua, onhan kertaus kaikkien opintojen äiti :)


JATKOKURSSI JÄRJESTETÄÄN LAUANTAISIN KLO 10-17

1/8 26.10.2019    

2/8 23.11.2019   

3/8 18.1.2020   

4/8 15.2.2020   

5/8 8.8.2020

6/8 27.9.2020

7/8 25.10.2020

8/8 29.11.2020


Kurssipäivän hinta on 100 e, ja se sisältää opetusmateriaalin, kotitehtävät sekä päiväkahvin.

A9_07158-Edit%202-me.jpg

Yhteystiedot

Merja

040 867 4808

info@merjanuora.com

Merja Nuora Coaching

Holstintie 8

40320 Jyväskylä

(Katso Google Maps)


Aukioloajat sopimuksen mukaan

Puhelinpäivystys maanantaisin klo 10-12

© Merja Nuora Coaching. Kaikki oikeudet pidätetään.